|
17.10.2001 SM-pronssi kaudelta 2001
Kauden viimeinen kilpailu on takana. Kisaan lähdettäessä oli jopa
teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen ja käytännössä hopeatila oli
realistisesti käsien ulottuvilla. Kilpailu kaatui kuitenkin teknisiin
ongelmiin, jotka aiheuttivat kauden ensimmäiset keskeytykset. Ensimmäisen
erän aikana autosta petti kannen tiiviste ja toiseen erään ei päästy sen
vuoksi osallistumaan ollenkaan.
Kauden mestaruuden varmisti odotetusti Jarmo Kyllönen ja hopean vei Esa
Schroderus. Onnittelut heille.
Saavutettu pronssitila on kuitenkin hyvä ja täysin tyydyttävä saavutus.
Edelliskauteen nähden sijoitus parani huomattavasti ja ennenkaikkea kuluneen
kauden aikana saatiin ratkottua tietyt perusongelmat, jotka olivat
vaivanneet pitkään. Tämä antaa hyvät lähtökohdat kautta 2002 ajatellen.
Kiitokset kaudesta 2001 yhteistyökumppaneillemme, teamin sitkeille
mekaanikoille ja kaikille, jotka ovat osaltaan olleet vaikuttamassa
saavutettuun tulokseen.
Kilpailun tulokset ja
lopullinen SM-pistetilanne.
4.10.2001 Kauden viimeiset kisat...
...ajetaan tulevana viikonloppuna Alastarolla. Emme ole valitettavasti
saaneet kilpailun lähtölistoja etukäteen, joten emme pysty kertomaan
ennakkotietoa osallistujista.
Viimeisen kisan panoksena on mitalijärjestys kolmikon Jarmo Kyllönen, Esa
Schroderus ja Kalle Sarlin välillä. Kaikilla on vielä teoreettiset
mahdollisuudet mestaruuteen. Kyllönen on vahvoilla mestaruuden suhteen,
mutta ainakin hopeasta käydään tiukka taisto Esan ja Kallen välillä.
Kisojen tulokset tulevat sivuillemme valitettavasti vasta noin viikon
viiveellä, koska tiedotusosastomme on tilapäisesti suorittamassa
maanpuolustuksellisia tehtäviä.
13.8.2001 Vauhtipäivien kisatunnelmat
Viikkonlopun saldosta nousee päällimmäiseksi kaksi asiaa: moottori on
vihdoin saatu toimimaan ja SM-mitali on jo varma.
Kisanautintoa häiritsi hieman viikonlopun epävakainen keli. Lauantaina
harjoitukset ajettiin kuivalla, mutta aika-ajo jouduttiin ajamaan märällä
radalla. Sade oli tosin jo lakannut ja siitä syystä varauduttiin jopa
renkaiden vaihtoon kesken aika-ajon. Siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta
radan pysyessä märkänä. Aika-ajon tuloksena oli hieno toinen tila. Paalun
vei selkeästi nelivedon turvin Jarmo Kyllönen Audillaan.
Sunnuntain kilpailun ensimmäinen lähtö ajettiin kuivassa kelissä. Kalle
sai loistavan lähdön ja pääsi kärkeen. Paalupaikan Kyllönen sai jälleen
kerran erittäin huonon lähdön ja putosi viidenneksi. Väliin mahtuivat Tuisku
Urpiala, Esa Schroderus ja Peter Lindström. Kalle sai vedettyä kaulaa
alkukierroksilla muihin. Alkukierrosten dramaattisin tapahtuma oli Esa
Scroderuksen ja Tuisku Urpialan osuminen toisiinsa varikon nousun ja
nyppylän jälkeen alamäessä. Takakulmaan osuman saanut Urpiala joutui
vastentahtoisiin tekemisiin kaiteen kanssa. Auto kärsi tilanteessa niin
suuria vaurioita, että kisat olivat ohi. Henkilövahingoilta onneksi
vältyttiin.
Erän edetessä Kyllönen nousi pikkuhiljaa muiden ohi toiseksi. Tämän
jälkeen hän alkoi kuroa kiinni Kallen saavuttamaan etumatkaa. Loppuerän he
menivät peräkanaa ja vimeisten kierrosten aikana suolenkillä Kyllönen
onnistui ohittamaan Kallen. Maaliin saavuttiin siis järjestyksessä Jarmo
Kyllönen, Kalle Sarlin ja Peter Lindström.
Toiseen erään valmistautumisessa harmaita hiuksia aiheutti aiemmin radan
kastellut sadekuuro. Rengasvalinta oli vaikeaa ja nousi lopulta merkittävään
rooliin. Erän alkaessa paikoin rata alkoi jo kuivua, mutta paikoin oli vielä
lammikoita radalla. Rengasvalinnoissa nelivetoisilla Audeilla ajavat
Kyllönen ja Lindström päätyivät kuivankelin renkaaseen muiden valitessa
sadekelin renkaat. Kalle sai jälleen erinomaisen lähdön päästen kärkeen
toiselta paikalta. Jarmo Kyllönenkin sai jo paremman lähdön ollet toisena
ensimmäisessä mutkassa. Rata oli kuitenkin vielä niin märkä, että sadekelin
renkaiden turvin Esa Schroderus ohitti Kyllösen. Kalle ja Esa kykenivät
vetämään alkukierrosten aikana jonkin verran kaulaa Audikaksikkoon. Rata
kuivui kuitenkin liian nopeasti meidän kannaltamme ja Kyllönen ja Lindström
nousivat kärkeen saadessaan nyt edun rengasvalinnastaan. Lindström ahdisteli
Kyllöstä tiukasti koko loppuerän ajan, mutta ei kyennyt ohitukseen.
Taaempana kolmas sija ratkesi siihen, että Kallen renkaista hävisi pito
totaalisesti ja Esa Schroderus kykeni nousemaan kolmanneksi.
SM-pistetilanne on kutkuttava. Johdossa on Kyllönen 385 pisteellä,
toisena Esa Schroderus 314 pisteellä ja Kalle kolmantena 310 pisteellä.
Koska kaikki erät lasketaan loputuloksiin, on jaossa vielä 100 pistettä.
Teoriassa siis kaikilla näistä kolmesta on vielä mahdollisuus mestaruuteen,
mutta käytännössä mestaruuden voi viedä Kyllöseltä vain totaalinen epäonni
viimeisessä osakilpailussa. Kallen ja Esan välillä tilanne on tiukka ja
järjestys ratkennee vasta viimeisessä lähdössä. Kärkipaikkaa hallusssa
pitävän Jarmo Kyllösen Teamin kotisivut muuten löytyvät osoitteesta
www.jarmokyllonenmotorsport.fi.
Kuten alussa jo mainittiin, eräs viikonlopun voitoista oli moottorin
toimiminen. Todella kauan vaivannut pörinä oli poissa. Jurvan kilpailun
jälkeen moottorin tehtiin vain pieniä muutoksia; siitä vaihdettiin lohko, 4
mäntää, 13 laakeria, muutama venttiili, jne. Pörinäongelmien kannalta
ratkaisevin muutos oli kuitenkin luopuminen suorasytytysjärjestelmästä.
Kipinän jaosta huolehtii nyt yksi puola ja virranjakaja. Katkojan kärkiin
asti emme sentään palanneet, pakettia ohjataan edelleenkin Haltech:in
moottorinohjausjärjestelmällä. Yrittänyttä ei laiteta, mutta tällä kertaa
vanhassa vara parempi.
Jo Ahvenistolla päästiin jälleen keskittymään enemmän alustasäätöjen
etsimiseen. Toki moottorinsäädöissäkin on vielä parantamisen varaa, mutta
nyt puhutaan enää hienosäädöstä.
Kuva-sivulle on myös
lisäilty tekstejä.
12.8.2001
Ahvenistolta toinen ja neljäs tila
Hämeenlinnassa epävakaisessa säässä ajetun neljännen
osakilpailuviikonlopun tuloksena Kalle Sarlin saavutti toisen ja neljännen
tilan. Tarkemmat tarinat kilpailun tapahtumista tulevat uutisiimme
huomisiltana.
Tulokset,
SM-pistetilanne ja
kuvia. Kuvat täydentyvät
selitysteksteillä myös huomisiltana.
9.8.2001 Ahveniston ennakkotietoa
Kauden neljäs kilpailuviikonloppu vietetään Hämeenlinnassa Ahveniston
radalla tulevana viikonloppuna. Kilpailuluokkina nähdään jo tututtuun tapaan
Ladat, Saabit ja Fiatit, Super Saloon ja Touring Saloon, Formula Fordit sekä
Legendsit. Lauantaina ohjelmassa ovat harjoitukset alkaen klo 12:30 ja
aika-ajot alkaen klo 15:15. Sunnuntaina varsinaiset kilpailulähdöt alkavat
klo 12:00.
Super Saloon luokkaan on ennakkoon ilmoittautunut 6 kilpailijaa.
Teamimme osalta ei jääty lepäämään laakereille voitokkaan Jurvan
osakilpailun jälkeen. Autoon on työstetty uusi lohko, jotta jatkossa pääsisi
helpommin ohi F1-moottorilla varustetuista kilpakumppaneista. Allaolevassa
kuvassa Pekka on uuden lohkon kimpussa.

Onneksi myös lääkärilakkoon saatiin välirauha ja Escort saatiin lääkäri
Laineen tutkittavaksi. Escort on viettänyt useita päiviä kytkettynä
tarkkailulaitteisiin rytmihäiriöiden syiden löytämiseksi.

17.7.2001 Kuvia
Jurvan kilpailusta
Viikonlopun kuvat löytyvät ylläolevan linkin kautta.
Viikonloppuna saavutettu voitto oli tavoite, mihin on tähdätty jo auton
rakentamisvaiheessa 1996-97. Voiton saavuttaminen on vienyt odotettua
kauemmin, pessimistisemmät olivat varmaan jo ehtineet luopua toivosta.
Sitkeys ja uurastus kuitenkin palkitiin vihdoin ja viimein.
Suuret kiitokset kaikille niille henkilöille ja tahoille, jotka
ovat osaltaan olleet rakentamassa ja edesauttamassa auton kehitystä.
Eräs ilonaihe viikonlopun osalta on myös se, että Kallen nopein aika
ensimmäisessä erässä, 1:11,942, oli koko viikonlopun nopein kilpailussa
ajettu SS-luokan aika. Ero Jarmo Kyllösen aika-ajossa ajamaan paaluaikaan
oli vain 163 tuhannesosasekuntia.
SS-luokan autojen lukumääräkin on lisääntynyt ilahduttavasti. Viikonlopun
aikana paikalla oli 9 SS-luokan autoa. Kilpailuissa ensimmäistä kertaa tällä
kaudella olleen Marko Yli-Kiikan BMW:stä hajosi valitettavsti kytkinakseli
jo perjantain harjoituksissa, joten kisat jäivät hänen osaltaan väliin.
15.7.2001 Kalle
Sarlin ensimmäisen lähdön voittaja Jurvassa
Pitkä uurastus ja sitkeä työnteko palkitaan. Kalle Sarlin saavutti SRT:n
Ford Escort Cosworthilla auton historian ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton
Jurvan Botniaringillä ajetun kilpailun ensimmäisessä lähdössä.
Paalupaikalta lähtenyt Jarmo Kyllönen sai huonon lähdön ja putosi
kolmanneksi Tuisku Urpialan ja Kalle Sarlinin taakse. Kolmikko alkoi tehdä
selkeää eroa muuhun joukkoon pysyen suhteellisen lähellä toisiaan. Erot
kutistuivat ja kasvoivat kierrosten kuluessa siten, että Kalle pääsi välillä
iskuetäisyydelle Tuiskun taakse ja toisaalta Jarmo iskuetäisyydelle Kallen
taakse. Oman jännityksensä kilpailuun toi savuvana, jota Kallen Escort veti
perässään erityisesti mutkista ulos kiihdytettäessä. Savun sinisyydestä
kykeni arvelemaan, että jossain oli öljyvuoto. Erän ensimmäinen ratkaisu
koettiin, kun Tuisku Urpiala joutui keskeyttämään auton pakosarjaan tulleen
reiän vuoksi. Reikä ja siitä konehuoneeseen loimunneet liekit häiritsivät
Tuiskun ajoa useamman kierroksen ajan. Lopullisesti kisa päättyi vasta, kun
vuotoliekki sulatti kaasuvaijerin poikki. Tässä vaiheessa Jarmo Kyllönen oli
jo jäänyt hieman Kallesta, joten loppukierrosten ajan jännitettiin vain
sitä, kestääkö Escort maaliin saakka. Ja sehän kesti ja auton ensimmäinen
SM-osakilpailuvoitto oli tosiasia. Kallen edellisestä
SM-osakilpailuvoitostakin taitaa olla jo kymmenen vuotta.
Erän jälkeen alkoi varikkopilttuussa kuumeinen selvittely siitä, mistä
öljyä vuotaa. Syynä oli öljypohja, jossa vaikutti olevan reikä. Reikä siinä
olikin, tosin ei ylimääräinen. Öljypohjaan sisäpuolelta kiinnitetyn
loiskelevyn yksi kiinnityspultti oli kiertynyt auki ja avannut siten
öljypohjaan 6 mm reiän. Kiitos kuivasumppujärjestelmän ja tällä kertaan
hyvän tuurin, öljy riitti erän loppuun saakka ja moottori ei kärsinyt
vaurioita öljyn puutteesta. Pieniä vaurioita aiheutui irronneesta pultista,
joka aikansa kampiakselin seassa kierreltyään oli onnekkaasti kiilautunut
öljypohjan ja loiskelevyn väliin. Teamin väki teki töitä hartiavoimin
irroittaessaan öljypohjan ja tukkien reiän uudella pultilla erien välisen
vajaan puolentoista tunnin tauon aikana. Temppu ei ole ihan niin
yksinkertainen kuin siiviautossa, kuivasumppujärjestelmään liittyvistä
pumpuista ja putkista johtuen. Välillä näytti jo huonolta, mutta loppujen
lopuksi auto saatiin kasaan hyvissä ajoin 8 minuuttia ennen toista starttia.
Toiseen erään Kalle pääsi starttaamaan paalupaikalta. Hän piti paikkansa
saaden peräänsä Esa Schroderuksen. Tällä kertaa Jarmo Kyllönen otti vielä
ensimmäistäkin erää huonomman startin ja jäi Touring Saloon luokan autojen
sekaan. Muutaman kierroksen aikana Kyllönen kuitenkin nousi Kallen kantaan
ja meni ohi. Ero kasvoi vastustamattomasti ja taistelu kärkipaikasta oli
ohi. Maaliin tultiin järkestyksessä Kyllönen, Sarlin ja Schroderus.
SM-pistetilanne
tiivistyi kärjen osalta hieman. Jarmo Kyllönen johtaa edelleen selkeästi,
mutta kolmantena oleva Kalle nousi jo 9 pisteen päähän toisena olevasta Esa
Schroderuksesta.
Vaikka pörinäparta voiton kunniaksi Kallelta ajettiinkin Ulla-vaimon
toimesta ja iloksi, täytyy tunnustaa, että auton moottori ei vieläkään toimi
toivotusti. Edistystä on toki tapahtunut, mikä on tietysti nähtävissä
tuloksistakin, mutta kehittämisen varaa vielä on.
"Haluan kiittää erityisesti kaikkia teamin jäseniä, jotka osoittivat
lähtöjen välissä tapahtuneen korjaustoimenpiteen aikana, mihin taidolla ja
yhteistyöllä päästään. Erityisesti korjauksen onnistumisen tärkeyttä
korostaa SM-pistetilanne, mikä olisi osaltani huomattavasti huonompi, jos
toinen erä olisi jouduttu jättämään väliin", kertoo onnellinen Kalle Sarlin.
Kuvia kilpailuista tulee sivuille tiistaihin mennessä.
10.7.2001 Ennakkotietoja Jurvan kilpailusta
Tulevana viikonloppuna ajetaan kauden kolmas kilpailuviikonloppu Jurvan
Botniaringillä. Ennakkotietojen mukaan kilpailuun on ilmoittautunut 8 kpl
SS-luokan kuljettajia. Uutena nimenä tälle kaudelle on John K. Westman, jo
aiemmin nähtyinä Virtanen, Schroderus, Kyllönen, Sarlin, Hakala ja Urpiala
sekä kesän kestohaamuna Yli-Kiikka.
Aiemmista kilpailuista poiketen sekä aika-ajot että kisalähdöt ajetaan
lauantain aikana. Aika-ajot alkavat klo 11:00 ja kilpailulähdöt klo 13:30.
Viimeinen lähtö ajetaan noin klo 17:00.
Eikun paikalle katsomaan, saadaanko Kallelta ajettua pörinäparta pois....
9.7.2001 Virtasalmen
tuloksia
Virtasalmen tuloksiin on lisätty myös aika-ajojen kierrosajat.
8.7.2001 Virtasalmen
tuloksia
Toiveista ja ennakkoaavistuksista huolimatta auto ei sittenkään vielä
toiminut. Virtasalmen nopealla radalla täysiä tehoja antamaton moottori
tarkoittaa väistämättä sitä, että putoaa muiden kyytistä. Ei auta kuin
jatkaa kehitystä.
Paikalla oli jo 8 SS-luokan autoa. Parhaan tuloksen viikonlopun osalta
vei ratojemme kokenein kiertäjä, Tuisku Urpiala. Hän voitti molemmat lähdöt.
Kakkonen kummassakin lähdössä oli Jarmo Kyllönen. Kilpailu kärkisijoista oli
todella tiukkaa, miesten erot olivat kummassakin lähdössä minimaalisen
pieniä. Kolmannen sijan saavutti ensimmäisessä lähdössä Peter Lindström ja
toisessa Olli Virtanen. Kallen sijoitukset olivat ensimmäisessä erässä 7. ja
toisessa 5.
SM-pistetilanne
osoittaa jälleen sen, että tärkeintä on ajaa maaliin (ja osallistua kaikkiin
kilpailuihin). Kyllönen jatkaa johdossa, toisena Esa Schroderus ja
kolmantena heikosta viikonlopusta huolimatta Kalle Sarlin. Mitään ei ole
kuitenkaan ratkaistu. Tasaisen vauhdin taulukolla Kyllösen tilanne on hyvä,
mutta yksikin keskeytys häneltä, tai muilta kärkikolmikossa, muuttaa
tilanteen täysin.
27.6.2001 Viikonloppuna Virtasalmen kilpailu
SS-luokan osalta kauden toinen SM-kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna
Motoparkissa Virtasalmella. Sääennusteiden mukaan viikonlopun kelin pitäisi
olla aurinkoinen ja lämmin. Valoisammalta näyttää myös kilpailuun
ilmoittautuneiden lukumäärä, 9 kuljettajaa. Autot alkavat pikkuhiljaa
valmistua pitkän talven jälkeen... Toivotaan, että kaikki saapuvat paikalle
ja että autot pysyvät ehjinä kilpailulähtöihin saakka.
Viikonlopun aikataulun mukaan aika-ajot alkavat lauantaina klo 12:45 Fiat
Uno ja Saab -merkkiluokkien toimesta. Lauantain kilpailulähdöt alkavat klo
15:15. Sunnuntaina kilpailulähdöt alkavat klo 12:00. Sunnuntain aikana
ajetaan 8 kilpailulähtöä, joista viimeinen starttaa noin klo 17:00
tienoilla. Luvassa on siis viihdettä koko iltapäiväksi.
Teamimme Escortia on tutkittu ja testattu Jurvassa vaivanneiden
käyntiongelmien johdosta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ongelmasta on
päästy jyvälle. Jos toteutettu muutos tuottaa toivottua tulosta, on
viikonloppuna odotettavissa vihdoinkin täysipainoisempaa menoa. Tulkaa
tarkistamaan tilanne paikan päälle.
24.6.2001 Escortin uusi kansi Kansiset:in käsialaa
Eräänä kehityskohtana SRT:n Escortin moottorin osalta on ollut uusi
kansi. Kannen koneistukset ja kanavien työstäminen on T:mi Kansiset:in
käsialaa.Hienoja yksityiskohtia sisältävän tuotteen valmistaminen on
vaatinut paljon lastuja ja virtauspenkkityötä.
Kansiset:in toimintaan ja palveluihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa
http://netti.nic.fi/~kansiset/.
7.6.2001 Kauden
ensimmäisen kilpailun satoa
Tulospalvelukin saatiin vihdoin käynnistymään talvisäilöstään näin
pienellä viiveellä. Tuloksia
ja kuvia löytyy Escortin
Kausi 2001 osion alta.
Kauden ensimmäinen SM-osakilpailu ajettiin Jurvan Botniaringillä
26.-27.5.2001. Super Saloon luokka kärsi autopulasta. Ilmoittautuneista
seitsemästä autosta radalla nähtiin viisi. Jarmo Hakalan Toyota hajosi jo
perjantaina, joten kilpailuun osallistuneiden määrä supistui neljään.
Osasyynä osallistujien vähyyteen saattoi olla jonkinlainen protesti
SM-luokkien kahtiajaosta, mutta osaltaan tilanteseen vaikutti se, että kevät
tulee aina niin yllättäen. Kaikki eivät saaneet autoaan kasaan ensimmäiseen
kilpailuun.
Kilpailuerät jouduttiin ajamaan vesisateessa. Aika-ajossa toiseksi ajanut
kuljettajamme Kalle Sarlin otti liukkaalla kelillä varovaisen lähdön ja jäi
neljänneksi. Kun auto ja mies lämpenivät erän kuluessa, alkoi kolmantena
olleen Olli Virtasen BMW lähestyä. Liukkaalla radalla yrittäminen kostautui
ja Kalle pyörähti ollessaan aivan Virtasen takaluukussa kiinni. Kalle pääsi
kuitenkin jatkamaan pienimuotoisen ruohonleikkuuoperaation jälkeen ja sai
neljännen sijan pisteet plakkariinsa. Erän voitti Jarmo Kyllönen, joka oli
hankkinut Hannu Ruohorinteen viimevuotisen mestaruus-Audin. Toiseksi tuli
Esa Schroderus Ferrarillaan ja kolmanneksi siis Olli Virtanen BMW:llä.
Toisessa startissa Kalle lähti kuin hauki rannasta ja tuli ensimmäisenä
ulos ensimmäisestä mutkasta. Asiaa auttoi osaltaan Esa Schroderuksen ja Olli
Virtasen omat vapaat kuviot edelleen liukkaalla radalla. Escortin moottori
ei kuitenkaan vetänyt puhtaasti koko kierroslukualuettaan, joten erän
edistyessä Kalle ei kyennyt säilyttämään kärkipaikkaansa. Voittoon ajoi
jälleen Jarmo Kyllönen ja toiseksi nousi myös jälleen Esa Schroderus.
Parantamisen varaa jäi, mutta jos tilannetta vertaa viime kauteen, on nyt
koossa 76 pistettä enemmän kuin silloin tässä vaiheessa.
SM-pisteissä Kallen
sijoitus on kolmas. Tunnustettakoon sekin, että autoa ei testattu ennen
kilpailuviikonloppua, joten kaikki säädöt eivät olleet aivan kohdallaan.
Seuraavassa osakilpailussa Virtasalmella nähtäneen jo enemmän autoja
viivalla, kun vielä poissaolleet saavat pelinsä iskuun. Toivottavasti
kelikin on silloin kesäisempi kuin se nyt oli.
6.6.2001 SRT:n Escort esillä GTi-rataillassa 7.6.2001
Ahvenistolla
GTi-rataillat Ahveniston moottoriradalla tarjoavat mahdollisuuden
kokeilla omaa ajoneuvoa vauhdikkaassa ja turvallisessa, valvotussa
rataympäristössä. Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi radalla käyntiä,
viihtymään pääsee edullisella sisäänpääsymaksulla. Ratavarikolla voi
tutustua GTi-Magazinesta tuttuihin ajoneuvoihin sekä muiden autoharrastajien
aikaansaannoksiin.
Torstaina 7.6. paikalla on nähtävänä Super Saloon luokan autoista
teamimme Escort ja Esa Schroderuksen Ferrari F355 Evo 1.
Lisäinfoa tapahtumasta saat oheisen linkin kautta.
24.5.2001 Ennakkotietoa Botniaring Race VIII 26.-27.5.2001
Kauden ensimmäinen kilpailu lähestyy. Ennakkotietojen mukaan Super Saloon
luokkaan on ilmoittautunut 7 kilpailijaa. Kilpailun aikataulu on sellainen,
että lauantaina klo 12:50 alkaen ajetaan kaikkien luokkien aika-ajot.
Merkkiluokkien ensimmäiset lähdöt ajetaan lauantaina klo 15:10 alkaen.
Sunnuntaina kilpailulähdöt alkavat klo 12:00 Super Saloon & Touring Saloon
yhteislähdöllä. Sunnuntain aikana on kaikenkaikkiaan 7 kilpailulähtöä.
14.5.2001 Sivut sekaisin
Palveluntarjoajamme laitevioista johtuen yhteyksissä on ollut katkoja ja
sivumme menivät sekaisin viikonlopun aikana. Tilanne on nyt yritetty
päivittää takaisin ajan tasalle.
Pahoittelemme tilannetta.
1.5.2001 Kauden 2001 alku lähestyy
Hauskaa ja aurinkoista Wappua autourheilun ystäville.
Super Saloon luokan osalta kausi alkaa 26.-27.5.2001 Jurvan
Botniaringillä ajettavalla kilpailulla.
Teamimme osalta kauteen valmistautumisessa on keskitytty varmistamaan
auton toimivuus ja luotettavuus, jotta viime kauden kaltainen keskeyttämis-
ja ongelmasuma ei toistuisi. Mitään radikaalia uutta Escortiin ei ole
kehitetty talven aikana. Auto on käyty läpi normaaliin tapaan ja työpanos on
keskitetty erityisesti viime kaudella havaittujen ongelmakohtien
kehittämiseen. Tietysti autourheiluun kuuluvaa "normaalia" kehitystyötä on
pyritty tekemään muun ohessa.
Kuljettajana alkavalla kaudella toimii viime kauden tapaan teamin
omistaja Kalle Sarlin.
Webbisivuillakin on valmistauduttu kauteen niiltä osin kuin se on ollut
mahdollista. Escort-osuuden alle on avattu Kausi 2001 sivut, joilla tosin ei
vielä ole muuta tietoa kuin kilpailupäivämäärät ja paikkakunnat.
SM-ratakausihan alkaa jo tulevana viikoloppuna 5.-6.5.2001, jolloin Sport
2000 Tour starttaa Alastarossa.
1.5.2001 Rata-ajon SM/CUP kilpailut 2001 AKK:n sivuilla

AKK ry on vihdoin avannut sivuillensa oman osion Rata-ajon SM/CUP
kilpailuille 2001. Sinne pääsee
AKK:n sivuilta kohdasta
Lajit -> Rata-autoilu -> Rata-ajon SM-CUP 2001-kilpailut. Tai suoraan
ylläolevaa logoa klikkaamalla. Silloin tosin AKK:n sivuympäristö jää
latautumatta.
29.4.2001 Linkkejä lisätty ja
päivitetty
20.4.2001 Linkkejä lisätty
11.3.2001 Linkkejä
Linkkejä on lisäilty ja päivitetty.
24.2.2001 Linkkejä
Linkkejä on päivitetty mm. kauden 2001 F1-kuljettajien osalta. Uusia
linkkejä ovat Sport 2000 -luokassa ajavan
Aivis Ohtlan sivut
sekä osavalmistajista H&R:n
sivut. Sivuilta löydät tietoa mm. H&R:n jousista ja alustasarjoista, joita
saa SRT:n kautta.
23.1.2001 Kauden 2001 kilpailut
Kauden kilpailupaikoista on tällä hetkellä seuraava tieto:
| 26.-27.5 |
Rata SM/CUP |
Jurva |
| 30.6.-1.7. |
Rata SM/CUP |
Virtasalmi |
| 14.-15.7. |
Botniaring-Race VIII Rata SM/CUP |
Jurva |
| 11.-12.8. |
Rata SM/CUP |
Ahvenisto |
| 6.-7.10. |
Rata SM/CUP |
Alastaro |
Ennakkotiedoista poiketen kilpailuja onkin vain viisi ja viimeisen
kilpailun ajankohta on myös muuttunut.
Lähde: Team
F40
21.1.2001 Hienosäätöä
Kesään liittyen ei tällä hetkellä ole vielä tullut mitään selvennyksiä,
joten tyydytään tiedottamaan ulkoasuun liittyvistä hienosäädöistä. Sivujen
peruskuvitusta on hieman uudistettu ja sivun asettelua on myös muutettu.
Muutoksilla on pyritty siihen, että sivut toimisivat paremmin eri
resoluutioilla varustetuissa näytöissä. Sisältöönkin on luvassa päivityksiä
ja uudistuksia, kunhan ehditään.
Mikäli sivut näyttävät entisiltä tai muuten ihmeellisiltä, paina selaimesi
Refresh, Reload tms. -nappulaa, jotta kaikista osioista näkyisi uusin
versio.
9.1.2001 Uudistumista
Kilpa-autoiluun liittyy oleellisesti jatkuva kehitys. Jos tulit
etusivumme kautta, huomasitkin jo siellä tapahtuneen muutoksen. Jos tulit
muuta kautta, käy vilkaisemassa,
www.SarlinRaceTeam.fi.
Myös paulautesivumme on hieman uusiutunut. Nyt voit kohdistaa palautteesi
entistä monipuolisemmin. Palaute on aina tervetullutta, sekä positiivinen
että negatiivinen, pääasia vain, että se on rakentavaa. Joten anna
palautetta.
|