Paluu kotisivulle Kalle Sarlin
Ford Escort RS Cosworth
Kilpailuhistoria 1999 - 2006
 
 
EtusivuUutisiaKuljettajaEscortTiimiTuloksiaKuvia

SRT / Escort / Uutisia / 2007

22.10.2007 Kalle Sarlin 50 vuotta

SRT:n omistaja-kuljettaja Kalle Sarlin täyttää tänään 50 vuotta. Tapahtumaa juhlistettiin pari päivää etuajassa lauantaina 20.10. Punkalla järjestetyssä juhlatilaisuudessa.

Aikuisen iän nyt tavoittaneella Kallella on takanaan elämäntaipaleensa alkupuoliskolla merkittäviä saavutuksia rata-autoilussa kuljettajana, osoituksena mm.

- 1981,1982, 1983 Mini Tonni -luokan CUP-mestaruus
- 1987 SM-kulta A-ryhmä, enit. 1300 cm3, MG Metro 1300
- 1991 SM-kulta ja PM-hopea A-ryhmä, yli 2000 cm3,
            Ford Sierra RS 500 Cosworth
- 2002 CUP-mestaruus Super Saloon, Ford Escort Cosworth
- 2005 FIA NEZ-kulta Baltic GT, Ford Escort Cosworth

Oman kuljettajauran lisäksi Kalle on saanut tunnustusta innovatiivisena autorakentajana. Merkittävin todiste tällä saralla on kansainvälistäkin huomiota saavuttanut tiimin oma Ford Escort Cosworth. Sen lisäksi monen muunkin menestystä saavuttaneen kuljettajan auto on saanut alkunsa ja/tai viimeistelynsä Kallen pajassa.

Nykyisin toiminnan pääpaino on laadukkaiden kilpaosien maahantuonti ja myynti. Oma kilpaura ja autonrakennusprojektit antavat myyntitoiminnalle laajan näkökulman, osien lisäksi asiakkaat saavat roppakaupalla tietoa ja vinkkejä komponenttien ominaisuuksien oikeasta hyödyntämisestä.

ONNEA KALLE !!!!

 


30.9.2007 Ossi Mäkeläiselle Driftingin SM kultaa ja PM pronssia

SRT:ssä mekaanikkona toimiva Ossi Mäkeläinen saavutti omassa lajissaan eli Driftingissä huikean menetyksen kuluneella kaudella. Kauden saldoksi tuli Suomenmestaruus ja PM-sarjan pronssitila.

Suomenmestaruussarjan Pro-luokassa kolme parasta kuljettajaa päätyi lopulta samaan pistemäärään. Säännöissä ei oltu määritelty, millä perusteella sijoitukset tällöin määritellään, joten mestaruus jaettiin näiden kolmen kuljettajan kesken.

X-treme Drift Challenge, luokka Pro

  1. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, 31 pistettä
  2. Juha "Juzz" Rintanen, Nissan S14, 31 pistettä
  3. Mikko Viitala, Opel Kadett C, 31 pistettä

PM-sarjassa puolestaan pronssi jaettiin kahden kuljettajan kesken.

Nordic Drifting Series 2007

  1. Fredrik Aasbö, BMW E 30, Norway – 47 p
  2. Marko Hyvönen, Nissan S 13, Finland – 40 p
  3. Ossi Mäkeläinen, Nissan S 13, Finland – 20 p
  4. Micke Svensson, BMW Z 3, Sweden – 20 p

 

ONNEA OSSI !!!!

Kuljettaja

Ossi Mäkeläinen
s.13.06.1979 Mäntsälä

Mäntsälän Ohkolan kylässä kasvanut Ossi on ollut kiinnostunut moottoreista ja autoista jo pienestä pitäen. Maatilalla Ossi ajeli traktorilla heti kun vain ylettyi polkimiin, isoveljen kanssa hankittiin useita mopoja sekä peltoauto tyydyttämään vauhdin nälkää.

Innostus autoista veikin Ossin tien opiskelemaan autonasentajaksi. Valmistuttuaan -97 hän on työskennellyt autojen parissa. Nykyään Hyvinkääläinen Ossi toimii edelleen autonasentajana.

Lapsuuden mopoharrastukset muuttuivat vanhemmiten moottoripyöräharrastuksiin. Hurjapäinen Ossi onkin kilpaillut moottoripyörällään Nordic stunt riding –kisassa 2003 sijoittuen 10.

Jo vuodesta 2000 Ossi on toiminut mekaanikkona Sarlin Race Teamissa. Ossin erikoisalaa SRT:ssä on moottoriohjausjärjestelmän säätö ja ohjauskarttojen teko, toki hän alan ammattilaisena tekee tarpeen mukaan kaikkia muitakin mekaanikkotehtäviä.

Oman drifting -kilpa-auton Ossi hankki 2003, ensimmäisiä sivuluisuja ajettiin kesällä 2004. Tämä sama Nissan 200SX vuosimallia 1989 on Ossilla edelleen käytössä. Autoon on asennettu turvakaret ja vaihdettu turvallisemmat penkit ja turvavyöt.

Auto

- Nissan 200SX -89
- 2.0l turbomoottori
- Ahdin Garrett GT3582R
- Moottorinohjaus Haltech E6X
- Tremec TKO600 vaihteisto
- Alcon kaksilevyinen kytkin
- Alcon jarrulevyt
- Feredo jarrupalat
- Tein super drift iskunvaimentimet
- SRT CrMo turvakaaret

Drifting

Drifting on laji, jossa mitataan kuljettajan autonkäsittelytaitoja. Se on lähtöisin Japanista ja Suomeen laji rantautui vuonna 2004. Driftingin suosio on kasvanut niin kuljettajien kuin katsojienkin keskuudessa. Tapahtumien kävijämäärä on n. 1500- 3000 katsojaa. Iältään he ovat 18- 30 vuotiaita. Driftingissä on tarkoituksena suorittaa moottoriradan mutkayhdistelmä mahdollisimman suuressa luistokulmassa, ilman että luisto katkeaa suorituksen aikana. Suorituksen arvostelee tuomaristo, jonka kriteereinä ovat ajolinjat, luistokulma sekä ajonopeus.

Ajosuoritus tapahtuu ensiksi yksilösuorituksena, jonka pisteet ratkaisevat paikan pudotuskaaviossa. Pudotuskaavioon valitaan 16 yksilösuoritusten parasta. Kaaviossa kaksi kuljettajaa ajaa yhtäaikaisesti radan läpi, molemmat kuljettajat ajavat sekä edellä ja perässä. Edellä ajava pyrkii parempiin kulmiin ja karistamaan vastustajan kannoilta, takana tuleva pyrkii edellä ajavan lähituntumaan tai jopa ohitukseen.

Lisätietoa lajista: http://vastaheitto.com/


 


24.8.2007 FIA NEZ GT jatkuu Ahvenistolla viikonloppuna, SRT ei osallistu

FIA NEZ GT-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan huomenna ja ylihuomenna Ahveniston lengendaarisella radalla Hämeenlinnassa. Kilpailu on myös kotimaisen SM-ratasarjan osakilpailu ja Ahveniston radan 40-vuotisjuhlakilpailu. Joten älä jätä sitä väliin.

SRT ei valitettavasti pysty nytkään osallistumaan radalla kilpailutapahtumiin, vaikka Ahvenistolta meidät varmasti viikonloppuna löytää. Kuljettajamme Kalle Sarlinin kesällä murtunut jalka pitää hänet radan reunalla.

Lisätietoja viikonlopun tapahtumista ja tuloksista voit katsella sivuistolta http://www.rata-sm.fi/. Sieltä löyvät myös kilpailuun ilmoittautuneet ja aikataulu.


9.8.2007 FIA NEZ GT jatkuu Pärnussa viikonloppuna, SRT ei pysty osallistumaan

FIA NEZ GT-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Pärnun radalla Virossa. Kilpailu on samalla myös kotimaisen SM-ratasarjan osakilpailu, joten radalla riittää autoja ja tapahtumia.

SRT ei valitettavasti pysty osallistumaan kilpailuun. Muutama viikko sitten kuljettajamme Kalle Sarlinilta murtui luu jalkaterästä. Tämä Kallelle täysi uusi kokemus tapahtui täysin muissa ympyröissä eli moottoriurheilu on edelleenkin tavallista elämää turvallisempaa. Kipsi on saatu jo pois, mutta jalka ei vielä kestä ajamisen rasituksia. Murtuma kun tuli oikeaan jalkaan, joka on se ajamisessa enemmän rasittuva jalka.

Lisätietoja viikonlopun tapahtumista ja tuloksista voit katsella sivuistoilta http://www.ringrada.ee, http://www.flip.ee/puma/ ja http://www.rata-sm.fi/.


25.5.2007 SRT:n Escort Radalle.com:in Alastaron rataviikonlopussa

Tälle kaudelle rakennettua Escortin uutta moottoria käytiin testaamassa ensimmäisen kerran Räyskälän lentokentällä viime tiistaina. Kaikki toimi hyvin ja lupaavasti, mutta moottorin säätäminen  vaatii vielä lisää testaamista.

Radalle.com järjestää tänä viikonloppuna 26.-27.5.07 rataviikonlopun Alastaron moottoriradalla. SRT:n Escort on mukana tuossa tapahtumassa ja me hyödynnämme tilaisuutta moottorin säätötyössä.

Lisätietoja viikonlopun muista tapahtumista Alastarossa Radalle.com:in sivuilta.


24.5.2007 NEZ GT Mantorpin tulokset ja kuvia

FIA NEZ GT -sarjan ensimmäinen osakilpailu on ajettu Mantropin radalla Ruotsissa viime viikonloppuna.

Ensimmäisen lähdön voitti Suomen Pertti Kuismanen niukasti ennen Ruotsin Erik Behrensiä. Sport/Super 2000 luokkaa useampana vuonna Suomessa hallinnut Olli Haapalainen oli kolmas. Toisen lähdön voitti puolestaan Erik Behrens, Pertti Kuismasen ollessa nyt toinen ja Olli Haapalaisen jälleen kolmas.

Tarkemmat tulokset viikonlopusta löytyvät osoitteesta:
http://www.sportinformation.com/Motor/Resultat/supercar.htm

Kuvasatoa viikonlopulta, muidenkin luokkien osalta, löytyy puolestaan osoitteesta:
http://www.ringrada.ee/?a=a021&b=481


8.5.2007 NEZ GT -sarjan avausviikonloppu

FIA NEZ GT -sarjan avausviikonloppua vietetään tänä viikonloppuna Mantropin radalla Ruotsissa.

SRT ei ole kisoissa mukana, Escortin uudistus kaudelle 2007 on vielä kesken. Autoomme rakennettu uusi moottori on jo käynyt, mutta muilta osin viimeisteltävää vielä riittää, ennenkuin autoa päästään testaamaan ensin kotimaamme radalle.

Avausviikonloppuun ovat ilmoittautuneet seuraavat kuljettajat ja autot:

Pertti Kuismanen - Viper GTS-R, GT2
Jorma Vanhanen - Porsche 997, GT3
Olli Virtanen - Bmw M1, GT2
Marko Viitala - 993 RSR, GT2
Tönu Soomer - Bmw GTR, GT2
Rain Pilve - Megane Trophy, GT2
Haavard Lien - Corvette C5
Mats Myrsell - Porsche 997, GT3
Jens Junttila  - Porsche 997, GT3
Erik Behrens - Viper GTS-R, GT2
Per Johansson - Audi TT, GT3
Claes Wahlund - Viper GTS-R el. 996 RSR, GT2
Axehult - Camaro GT1, GT2
Jan Tolli - Boxter, GT3
Levin - Porsche 996 RS, GT3
S. Pettersson - Bmw M1 el. 997 GT2/GT3
Stefan Pfister - Lotus, GT3
Johan Stjernberg - Indigo 3000, GT3
Johan Weglin - Saab 93 SS, GT3
Görgen Ohlsson - MB CLK 55, GT2

Nopeimmat uutiset kisoista näet Nordic Supercars -sivuilta på andra hemspråket.


8.5.2007 NEZ GT -sarjan sääntöpäivitys

Sivuillamme 11.3.2007 julkaistuihin NEZ GT -sarjan teknisiin sääntöihin on tullut pieniä muutoksia. Nämä säännöt ovat nyt viralliset, FIA:n sivuilta ladattavissa olevat säännöt.

Sääntökohtien numerointi on muuttunut ja lisäksi painotaulukko on muuttunut.

ähde: http://www.fia-nez.eu/


11.3.2007 NEZ GT -sarjan säännöt ja aikataulu

Aiempien vuosien FIA NEZ CUP -sarjan Baltic GT -luokka on uusiutunut tulevalle kaudelle 2007. Luokka tunnetaan nyt nimellä NEZ GT. Tulevan kauden sarja ajetaan yhteistyössä Nordic Supercar -sarjan (STCC) kanssa siten, että NEZ GT -sarjan kaikki neljä osakilpailua ovat samalla STCC-sarjan osakilpailuja. Luvassa on siis todella vaudikas kausi väkivahvojen autojen taistellessa runsaslukuisena radalla. Tätä yhteistyötä kokeiltiin viime kaudella elokuun Pärnun kilpailussa ja se sai erittäin posiitiivisen vastaanoton kummankin sarjan kuljettajilta.

NEZ GT -sarjan kilpailukalenteri 2007 on seuraava:

19.-20.5.2007 Mantorp Park, Ruotsi
30.6.-1.7.2007 Våler, Norja
10.-11.8.2007 Pärnu, Viro
25.-26.8.2007 Ahvenisto, Suomi

Aiempaan verrattuna Latvian ja Liettuan kilpailut ovat jääneet pois ja nyt kisataan myös Ruotsissa ja Norjassa.

Myös NEZ GT -sarjan tekniset säännöt ovat uusiutuneet viime kauteen verratuna. Kilpailu käydään nyt aitojen GT-autojen välillä.

Seuraavien linkkien kautta löytyy sarjaan liittyvää materiaalia.


11.3.2007 SRT:n kauden 2007 ennakkotunnelmia

Tervehdys taas kaikille rata-faneille pitkästä aikaa. Tällä viikolla on ilmassa on ollut aistittavissa selvästi kevään tuoksua. Täällä eteläisessä Suomessa lyhyeksi jäänyt talvi on taittunut ja sehän tarkoittaa vain sitä, että rata-autoilijat alkavat raotella tallinoviaan.

SRT:n osaltakin kauteen 2007 valmistautuminen on täydessä käynnissä. Auton vuosihuolto on menossa ja luonnollisesti myös kehitystyötä tehdään useissa automme yksityiskohdissa. Hyvääkin on aina vara parantaa, jos ei muuten niin esimerkiksi muuttamalla auton yksityiskohtia niin, että huoltotoimenpiteet ovat helpompia suorittaa.

Viime vuosina hieman hiipunutta Suomen rata-autoilua halutaan nostaa jälleen uuteen kukoistukseen. Tulevalle keudelle on luvassa paljon uudistuksia, sekä teknisiin asioihin että kilpailutapahtumiin liittyen. Rata-SM virallinen tiedotuskanava löytyy osoitteesta http://www.rata-sm.fi/. Tulevalla kaudella rata-SM tapahtumat käsittävät GT, Super Touring, Formula 3, Formula Ford, Legends sekä lisäluokkina ajettavat V1600, Mini Tonni ja Kuorma-auto -luokat. Kausi koostuu  seitsämästä osakilpailusta, joiden päivämäärät ja paikat ovat seuraavat:

12.-13.5.2007 Botniaring
9.-10.6.2007 Tallinna
30.6.-1.7.2007 Kemora
28.-29.7.2007 Seinäjoen Vauhtiajot
11.-12.8.2007 Pärnu
25.-26.8.2007 Ahvenisto 40v
15.-16.9.2007 Alastaro Final

GT-luokan mukaantulo herättää luonnollisesti mielenkiintoa SRT:n suunnasta, mutta valitettava tosiasia on se, että Escortimme ei mahdu uuden luokan sääntöihin. Sinänsä uuden NEZ GT -luokan autot ovat sallittuja Suomenkin GT-luokassa, jos ne samalla täyttävät FIA GT2, GT3, NGT tai Porsche Carrera Cup tai Ferrari Challenge tai AKK-Motorsportin Super Saloon -luokan tekniset säännöt. Meidän kannaltamme joudumme katsomaan asiaa Super Saloon luokan sääntöjen kautta ja tunnettu tosiasia on, että automme ei niitä sääntöjä ole täyttänyt muutama vuosi sitten tehtyjen sääntömuutosten jälkeen. Joten vaikka erittäin mielellämme tässä uudessa Suomen sarjassa ajaisimmekin, olemme edelleenkin pakotettuja ajamaan muualla.

SRT:n tulevan kauden tähtäin on FIA NEZ CUP:in Baltic GT luokan seuraajaksi rakennettu NEZ GT -sarja. Muutoksia on tullut mm. teknisiin sääntöihin. Lisäksi sarja ajetaan nyt kokonaisuudessaan yhteistyössä Nordic Supercar -sarjan kanssa. Haastetta ja vauhdikkaita kilpailuja tulee siis varmasti riittämään myös meillekin. Ja onneksi yksi uuden sarjan osakilpailuista on tuo rata-SM:n Ahveniston osakilpailu elokuussa, joten aivan osattomaksi ei kotimaamme jää meidänkään osaltamme.

 

 
Kotisivu / Homepage: http://www.SRT.fi
© Copyright Sarlin Race Team 1999-2011